joulun odotusta

20.12.2009

Oloni on tyhjä.

Kohta on joulu. Kaikki jouluvalot ovat niin kauniita, joululaulut koskettavat ja itkettävät. Olen aina rakastanut joulun aikaa, kaikki on niin kaunista kaupungilla ja romanttista. Tästä joulusta taitaa tulla erilainen.

Haluaisin päästä siihen samaan joulun odottamis-tunnelmaan kuin aikaisemmin. Nyt se odottamisen valo sisälläni on sammunut. Sanoin äidilleni ’’tänä jouluna ei tunnu joululta, ainakaan vielä’’. Äitini otti sen itseensä ja luuli, etten ole tyytyväinen hänen toimintaansa joulun valmisteluissa ja tunnelman luomisessa. Sitä en tarkoittanut. Tämä pieni lause oli ensimmäinen hätähuuto. Se sivuutettiin surutta ja keskityttiin muihin tärkeämpiin asioihin.

Olen meidän perheessä se tyttö jota on helppo vähätellä nuoreksi ja tyhmäksi. Olen se tyttö, joka katsoo aina vierestä ja myötäilee. Olen se miellyttäjäluonteinen ihminen, jota on helppo käyttää hyväksi, ehkä se kiltteys, joka minussa on, ajoi minut tähän tilanteeseen. Olenko itse aiheuttanut tämän koko raiskauksen, koska en osaa/ole koskaan osannut sanoa mielipidettäni selvästi?

En osaa puhua omista ongelmistani. Olen syvällä sisällä kuoressani. Suu hymyilee, mutta sydän itkee. Sisälläni on suuri kivi, joka pyrkii ulos. Tai sitten se on se tyhjyys, joka pyrkii ulos. 

mistä kaikki lähti

15.11.2009

Lähdin ystäväni syntymäpäivä juhlille suureen kaupunkiin. Olo oli turvallinen, olin parhaan ystäväni seurassa ja lähdimme rilluttelemaan. Olin juuri täyttänyt 18.

Illan aikana tutustuin uusiin ihmisiin ja alkoholiakin tuli käytettyä. Hävitin ystäväni sinä iltana ja olin huolta täynnä. En saanut häneen yhteyttä puhelimella. Miten hän pysty jättää minut sinne yökerhoon ilman huolen häivää? Minä en ikinä jättäis kaveria yksin tuntemattomien seuraan. Olin yksin isossa tuntemattomassa kaupungissa vailla tietoa kuinka päästä yöpaikkaan.  Olin surullinen. Sitten luokseni tuli mies jonka kanssa olimme sinä iltana tutustuneet, hän lohdutti minua ja sanoi että voin tulla hänen sohvalleen nukkumaan ja aamulla hän vie miut keskustaan. Valitettavasti luotin kuitenkin väärään henkilöön ja tuloksena oli hirveä teko.

 

Seuraavana päivänä olin kuin mitään ei ollut tapahtunut. Ystäväni kertoi aamulla kuinka kiva yö hänellä oli ollut ihastuksensa kanssa ja kyseli kuulumisiani. Minun hylkäämisen hän kuittasi vaan sanomalla et ’’akku loppu, yritin ettiä sua mut en löytäny’’. Sanoin vaan et kaikki on ihan jees. En osannut sanoa tunteitani, etten olisi paljastanut kuinka pahasti minuun oli sattunut.

Asuin tänä aikana vielä kotona. Kotiin päästyäni vanhemmat eivät huomanneet mitään muutosta minusta. Niinkö huonosti ne miut tunsi? Tunsin oloni yksinäisemmäksi kuin koskaan. 

ensimmäinen blogimerkintä ikinä

Nyt se alkaa; blogin kirjoitus. 

Ajatus on kypsynyt päässäni jo monen kuukauden ajan. Haluan jakaa tarinani, jos joku on kokenut saman, haluan auttaa vertaistuen kautta. Haluan myös jakaa tietämystä ihmisille, jotka eivät ole kokeneet samaa.

Minut on raiskattu. Minut on pilattu, häpäisty ja hajoitettu. Minun nuori sielu on turmeltu ja revitty rikki niin pahasti, ettei siitä luultavasti koskaan pääse yli. Sen kanssa on opittava elämää. 

Siitä on kohta kolme vuotta aikaa. Olen kirjoittanut siitä asti päiväkirjaa ja nyt haluan kirjoittaa päiväkirjani ajatukset tänne. Kirjoitan anonyyminä, ettei kukaan tuttava tunnistaisi minua. Läheisimmät ystävät toki tietää asiasta, mutta en halua että minua aletaan ''säälimään'' tai kohtelemaan jotenkin erilailla kuin ennen. 

Blogia aion kirjoittaa  silloin kuin ehdin, päiväkirjani pohjalta aikajärjestyksessä. Aika näyttää, haluaako kukaan tätä lukea.